Ota yhteyttä
Kimmelux turvalasituotteet

Kimmeluxille uusi STANAG 4569 II -luokan sertifikaatti

Joensuulainen lasivalmistaja Kimmelux on saanut uuden STANAG II -luokan sertifikaatin entistä ohuemmille laseilleen. STANAG-sertifiointi on osa NATOn standardointisopimusta, jolla yhdenmukaistetaan NATO-maiden puolustus- ja asevoimien kalustoa.

– 1,5 vuotta kestäneen prosessin aikana olemme parantaneet lasien kestävyyttä, rakennetta, valmistustapoja ja laatua. Tuloksena on aiempaa kevyempää ja ohuempaa, mutta silti kestävämpää lasia, jonka huippulaatuisuus on aiempien yli kymmenen sertifikaatin ja pitkäjänteisen kehitystyön tulos. Tällä kertaa saatiin lisäksi STANAG 4569 II -luokan sertifikaatti, kertoo Kimmeluxin toimitusjohtaja Jarkko Tarnanen.

Kimmeluxin STANAG II -sertifioidut lasit ovat olennaisia erityisesti Patrian toimituksissa, mutta käyvät moneen muuhunkin tarkoitukseen. Kimmelux tavoittelee jatkossakin huippulaatuisia sertifikaatteja maailmalta, jotta joensuulainen lasituotanto tunnetaan laadukkuudestaan myös maailmalla.